Joskus alle parikymppisenä tajusin että olin yhtäkkiä, vähän kuin puun takaa, omaksunut jännän ominaisuuden. Nimittäin herkän omantunnon. Asioiden määritteleminen kun on niin mukavaa, niin olipa virkistävää löytää yhdelle ominaisuudelleni tällainen pelottavan osuva termi. Juupa juu...tuon määritelmän kanssa on tullut kuljettua kimpassa monet vuodet.
Järkyttävä ahdistus siitä,että toimisin ihmisten (olivat ne sitten minulle tärkeitä ja merkityksellisiä tai eivät) edessä niin rehellisen totuudellisesti kuin mahdollista. Kuitenkaan antamatta itsestäni yhtään mitään, esimerkiksi oman mielipiteen. Silloinhan joku voisi syyttää minua jostain tai tuoda minut negatiiviseen valoon. Ai että jotain positiivistakin voisi ilmetä...?? No ei kai!! Suhteettoman suuri paha olo tekemistäni "vääristä" asioista, jotka joku toinen ohittaisi olan kohautuksella
Nyt onkin jännä juttu, että missä vaiheessa sitä lakkasi välittämästä? Mihin se Herkkä Omatunto oikein katosi....oliko se silloin kun menin naimisiin tai sain ensimmäisen lapsen? Silloin se ei todellakaan ollut. No entäs toisen lapsen synnyttyä...hmm...ei aivan, mutta lähelle mennään. Hei, ehkä se oli silloin kun lapseni paljastui vammaiseksi! Ei, ei vielä silloinkaan.
Oliko se silloin kun jouduin tämän lapsen myötä kasvamaan sellaisiin mittoihin, mihin en kuvitellut edes ylttäväni. Kun piti kuunnella niitä puolitunteettomia ammattilaisia, jotka tiesivät kaiken ja kuitenkaan eivät mitään. Silloin kun piti puolustaa omaa lasta ja vaikka tiesi olevansa oikeassa, oli niin väsynyt, että oli valmis jo sanomaan "kai minä sitten olen hullu, viekää laitokseen". Eivät vieneet, vaan lapsi sai tarvitsemaansa hoitoa.
Ehkä se olikin siinä vaiheessa kun uskalsin pitkästä aikaa katsoa peiliin ja todeta, että tuon läskin alla voisi olla ihan kauniskin nainen. Niinpä sitten tippui yhden alakoulu-ikäisen lapsen verran painoa. Sitä tutustui yhtäkkiä moniin ihmisiin ja sai ystäviä uudelta paikkakunnalta. Aiemmin ei olis voinut vähempää kiinnostaa. Onhan niitä vanhojakin!
Niin....siitä se kaikki taisi lähteä. Sitten opiskelemaan. Uusia ihmisiä, uusia ajatuksia ja sen kaiken vahvistumista, minkä tiesin olleen totta jo aiemminkin. Oman mielen mukaan asioiden tekemistä. Silloin se herkkä omatunto oli muuten jo tipotiessään. Ero ja erilleen muuttaminen. Mutta ei siinäkään vielä kaikki....läheskään.
Itseasissa: herkkä omatunto on bullshittiä. Se on hienompi nimi alakulolle tai masennukselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti